Oppaasi dokumenttiviidakossa

Ajankohtaista

19.12.2014

Hyvää joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2015!

IITC kiittää kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Vuosi on ollut mahtava ja henkilöstöllämme on ollut ilo työskennellä kanssanne.

Hyvää joulua ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2015!

24.05.2019

SharePoint ja Microsoft 365 HPR -seminaari 23.-24.5.2018

HPR-tapahtuman ydin on jo ihan alusta asti ollut case-esityksissä. Ne aidot tarinat niin hyvistä, huonoista kuin rumistakin kokemuksista SharePointin ja koko Microsoft 365 -palvelun ympärillä ovat keränneet mukaan jo yli 2000 kuulijaa. Viimeisin SharePoint ja Microsoft 365 HPR-tapahtuma pidettiin 23.-24.5.2019 Sokos Hotel Presidentissä Helsingissä. Tapahtumaan osallistui lähes 300 henkilöä.

Tällä kertaa case-esityksiä pitivät mm. Johanna Wikström Metsä Group, Ilona Reiniharju ja Elina Savutie Lahden kaupunki, Lasse Ahonen ja Piia Laajala Hansel, Tuulia Himanen Tilastokeskus, Jami Lauttalammi MTK, Petteri Mäkelä Energiavirasto sekä Sari Kangas ja Anu Hyvönen Veikkaus.

Toki mukana oli melkoinen joukko myös muita puhujia ja edustettuna olivat yhtiöt kuten IITCSulavaSollertisDigital IllustratedInnofactorHiQ FinlandSystems GardenSininen meteoriittiM-Files ja Microsoft.

Tapahtuman Keynote-puhujaksi olimme kutsuneet Henkka Hyppösen.

Aiemmissa HPR-tapahtumissa on kuultu case-esityksiä mm. seuraavista organisaatioista:

  • Accountor
  • Atria
  • CSC – Tieteen tietotekniikan keskus
  • Destia
  • Digita
  • E. Hartikainen
  • Eduskunta
  • Eilakaisla
  • Energiavirasto
  • Finanssiala
  • Finpro
  • Fonecta
  • F-Secure
  • Gasum
  • Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
  • Hansel
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
  • Huhtamäki
  • HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
  • Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö HRAKS
  • Jollas-instituutti
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK
  • Jyväskylän energia
  • Kajaanin kaupunki
  • Kela
  • Keravan kaupunki
  • Keva
  • Kone
  • Koulutuskeskus Salpaus
  • Lahden kaupunki
  • Lassila & Tikanoja
  • Lindström
  • Microsoft
  • Neste Oil
  • Nokia
  • Nordea
  • OP
  • Outotec
  • Palvelualojen ammattiliitto PAM
  • Paulig
  • R-Kioski
  • Ruukki
  • Satakunnan sairaanhoitopiiri
  • Sitra
  • Stockmann
  • Tapiolan lämpö
  • Tekes
  • Tekla
  • Tokmanni
  • Turun yliopisto
  • Tuusulan kunta
  • Työterveyslaitos
  • UPM
  • UPM Raflatac
  • Valio
  • Vantaan Energia
  • Vantaan kaupunki
  • Vapo
  • Varma
  • Veho
  • VR
  • VTT
  • YIT
  • Yleisradio

SharePoint ja Microsoft 365 HPR

02.04.2019

Liikearkistoyhdistyksen teemapäivä pidettiin 2.4.2019

Liikearkistoyhdistyksen teemapäivä käsitteli tällä kertaa järjestelmiä, joita käytetään dokumenttien hallintaan, arkistointiin tai asianhallintaan. Teemapäivässä tarjoiltiin laaja kuvan tämän hetken ohjelmistotarjonnasta sekä eri järjestelmien rooleista.

IITC:n Juha Anttila piti tapahtumassa esityksen aiheena "Esiselvitys ja valmistautuminen hankintaan". Ohjelmistotoimittajista mukana olivat mm. CGI, Fujitsu, M-Files, Innofactor ja Multi-Support.

Liikearkistoyhdistys

12.12.2018

SharePoint ja Microsoft 365 HPR pidettiin 12.12.2018

HPR-seminaari järjestettiin 12.12.2018 Marina Congress Centerissä Helsingin Katajanokalla. Tapahtuman nimenä oli tällä kertaa SharePoint ja Microsoft 365 Hyvät, Pahat ja Rumat. Microsoft 365 sisältää Office 365 -pilvipalvelun lisäksi myös mobiililaitehallinnan sekä Windows 10:en ja siten se kuvaa HPR-tapahtuman kattavuutta ehkä paremmin. Lisäksi Microsoft Azure toimii hyvin kiinteässä yhteydessä Office 365 -palvelun kanssa ja myös se mahtuu tuon Microsoft 365 -käsitteen alle.

Seuraava HPR-tapahtuma järjestetään 23.-24.5.2019.